Helsingin seudun erilaiset oppijat ry (HERO) aloittaa varainkeruun keväällä 2023.
Aloitamme pienkeräyksellä, johon tällä hetkellä pohdimme ensisijaista keräyskohdetta.
Tulevaisuudessa HEROn varainhankinnalla on kasvava rooli yhdistyksen taloudellisen toiminnan vahvistamisessa. Yhdistysten avustukset ja tuet ovat hyvinvointialueiden muutosten myötä entistä epävarmempia, joten oman varainhankinnan merkitys korostuu entisestään myös HEROssa.
Jäsenmaksut ovat yksi tärkeä jo olemassa oleva varainhankinnan muoto. Jäsentuotoilla rahoitamme perustoimintaamme, järjestämme maksuttomia yleisötilaisuuksia ja tarjoamme jäsenille lukiseuloja jäsenetuhintaan 15 € (hinta ei-jäsenille 30 €). Lisätietoa: HEROn jäsenet
Varainhankinnan kehittäminen on HEROssa vielä alkuvaiheessa, mutta tiedotamme aiheesta jatkossa säännöllisesti.
Mikäli Sinulla on ideoita tai ajatuksia HEROn varainhankintaan liittyen, ole rohkeasti yhteydessä ja kerro ajatuksesi. Voit vaikkapa vinkata muista onnistuneista pienkeräyksistä tai hyvistä toimintamalleista, joihin olet joko itse osallistunut tai ollut mukana toteuttamassa.
Yhteydenotot varainhankintaan liittyen järjestökoordinaattori Marika Sipilä, marika.sipila@lukihero.fi / puhelimitse tavoitat ma-ke numerosta 050 5276 977